Herää, pue lapsi, syötä lapsi ja syö itse, leiki lapsen kanssa, vie päiväunille ja hengähdä itse samalla, syötä lounas jne..kuulostaako tutulta kaavalta? Meille on kehittynyt jonkunlainen aikataulu lapsen kanssa, mutta välillä itsestä tuntuu, että päivät näyttävät samalta. Arkea piristää, kun pääsee näkemään mamma kavereita mutta en voi mitään, että välillä tuntuu harmaalta ja ärsyttää, kun ei enää erota mikä on arkipäivä ja mikä viikonloppu, varsinkin jos viikonloppuna ei ole mitään "erikoista" tekemistä. En tiedä olenko huono äiti jonkun mielestä, koska ajattelen näin. Toki nautin kun saan olla oman poikani kanssa, mutta välillä vaan alkaa ärsyttää kun kaikki menee niin kaavamaisesti. Minulle ei enää ole väliä onko viikonloppu vai arkipäivä koska kaikki näyttää samalta. Muita ystäviä kerkeää näkemään ehkä kerran kuussa koska on töitä ja koulua jne...ja tämä ärsyttää itseäni välillä todella paljon, vaikka ymmärrän kyllä, että ei vain kerkeä. Olisi kiva nähdä myös ihmisiä joilla on "muutakin elämää" kuin lapsi. Ja tuntuu etteivät ihmiset tajua, kuinka yksinäistä ja harmaata äidin arki voi välillä olla. Itse kaipaisin välillä kavereiden kanssa aikaa enemmän ja olisi kiva päästä viettämään iltaa yhdessä mutta työssä käyvien ihmisten kanssa on todella vaikea saada aikataulut sopimaan. Minusta on ok, että äiti haluaa välillä lapsivapaata ja itse tarvitsen välillä aikaa ilman lastani. On äitejä jotka kokevat etteivät tarvitse omaa aikaa mutta itselleni se on tärkeää ja auttaa jaksamaan lapseni kanssa.
Itselläni on useasti pyörinyt päässä kysymys: "saako äiti menettää hermojaan?" Tuntuu, että monelle tulee yllätyksenä kun äiti saattaa välillä kirota ja manata lapsiarkea. Voin itse rehellisesti todeta, että olen useasti menettänyt hermoni lapsen kanssa. Saatan kirota ja korottaa ääntä lapsen kuullen. Tiedän, että ei pitäisi menettää hermojaa mutta jos se kullanmuru kipeää sille samalle tasolle ties kuinka monta kertaa, vaikka käyt siirtämässä pois tai ruokailussa sormet menee suuhun ja pää kääntyy kuin hyrrä niin että ruoka on pöydällä eikä suussa, on siinä tilanteessa aika vaikea enää yrittää olla tyyni ja puhua rauhassa. Olen itse joutunut poistumaan välillä huoneesta jotta saisin kasattua hermojani. Tiedän, että lapsi ei tahallaan tee näitä asioita mutta siinä tilanteessa sitä ei vaan aina ajattele. Yritän toki olla kärsivällinen ja hermostumatta mutta joissakin tilanteissa se on välillä todella vaikeaa, varsinkin jos on itse väsynyt. Yöt ovat pahimpia! Yöllä kun lapsi herättää kello yhdeltä ja alkaa riehua ja höpöttää, siinä on itsellä huumori kaukana. Varsinkin kun lapsi rupeaa kitisemään, kun ei saakkaan huomiota. Siinä tilanteessa on todella vaikea pysyä rauhallisena, kun itse haluaisi vain nukkua. Niissä tilanteissa tulee useasti manattua ja oltua hermo kireällä, erityisesti silloin, kun lapsi ei rauhoitukkaan heti vaan riehuu sängyssä pahimmillaan kaksikin tuntia. Kyllä sitä jälkeenpäin tulee huonomatunto itselle, kun menetti hermot ja kirosi lapselle mutta minusta on inhimillistä, että ne hermot menevät välillä. Äidit eivät ole koneita eikä äitiys ole suorittamista! Joskus saa hermostua ja menettää hermot, kunhan muistaa antaa lapselle hellyyttä ja läheisyyttä sitäkin enemmän. En ole kone, olen ihminen ja ihminen ei ole täydellinen. Äiti on ihminen eikä siis täydellinen ja tekee virheitä, mutta virheistä voi oppia ja kasvaa ja jatkaa eteenpäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti